Talousarvioesityksen ryhmäpuhe valtuustossa 13.11.2023

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat

Rakkaan kotikaupunkimme taloudessa ollaan nyt vedenjakajalla. Sote ja pelastuspalvelut ovat siirtyneet hyvinvointialueiden vastuulle ja samalla meni yli puolet tuloistamme. Mitä meille jäi? Meille jäi kaikki vanhat velat ja niiden nousevat korot. Mitä meille ei jäänyt? Meille ei jäänyt liikaa pelivaraa taloudessa. Mutta meille jäi kasvava ja uudistumishaluinen kaupunki, jonka tulevaisuus taloudellisessakin mielessä on meidän omissa käsissämme, jos vain uskallamme tarttua toimeen ja uudistua.

Jatkossa meillä ei ole varaa elää velaksi, tulevien sukupolvien kustannuksella, vaan tulot ja menot on saatava tasapainoon. Nyt käsillä oleva ensi vuoden talousarvio on noin 20 miljoonaa euroa alijäämäinen, sen me vielä kestämme, mutta näin ei voi jatkua.

Kaupungin on pakko tarkastella jatkossa tiukemmin menojaan ja se ei toivottavasti tapahdu juustohöylämenetelmällä, jossa kaikkialta otetaan vähän ja kurjistutaan. Vähennysten tulee tapahtua rohkeasti rakenteita ja toimintatapoja uudistamalla. Tämä vaatii myös meiltä poliittisilta päättäjiltä vastuuntuntoa. Jos päätämme virkamiesvalmistelun jälkeen lisätä jollekin alueelle menoja, niin tulee meidän miettiä mistä muualta se on pois, koska kuten valtuustoryhmät yhteisesti olemme sopineet, niin syömävelkaa ei jatkossa oteta.

Kuitenkaan pelkkiä menoja kyttäämällä ei tämän laivan kurssia käännetä. Työkalupakista tulee löytyä myös kasvua tukevia investointeja ja uusien tulovirtojen kartoittamista. Tästä hyvänä esimerkkinä on kaupunginhallituksen esitys tapahtumien ja tilojen myyntiin keskittyvien henkilöiden palkkakustannuksiin varautumisesta. Toivottavasti he ensitöikseen tekevät tilojen ja alueiden vuokraamisen helpoksi, esimerkiksi verkkokaupan avulla.

On kuitenkin olemassa yksi keino, jolla lisätuloja ei kannata lähteä metsästämään, nimittäin veroja nostamalla. Veronkorotukset ovat tie, joka lopulta vain syö kasvua ja kurjistaa kaupunkilaisten elämää entisestään, etenkin kun näiden tasaverojen nostot iskevät pahiten pienituloisiin. Ilo onkin huomata, että tänään asialistalla on myös pieni ja luonteeltaan tekninen veroprosentin lasku, mutta lasku kuitenkin. Toivottavasti tällaiseen voisimme päästä uudelleenkin joskus tulevaisuudessa.

Kuten aiemmin on jo todettu ovat valtionosuudet olleet meillä laskussa ja nyt ne ovat selkeästi pienemmät kuin samansuuruisella verrokkikaupungilla Lahdella. Lisäksi valtion rahoittamat väylä ja muut hankkeet ovat pääosin kiertäneet Kuopiota ja laajemmin koko Itä-Suomea. Samoin olemme jääneet ulkopuolelle isojen kaupunkien kahvitteluryhmistä ja tarvitsemmekin terävöitystä edunvalvontaamme. Hyviäkin asioita sillä saralla on jo tapahtunut ja tapahtumassa, mutta paljon on vielä tehtävää. Toivottavasti vuoden päästä tähän asiaan ei tarvitsisi palata.

Kaupunginhallituksessa näytti olleen tarjouskilpailu rahoituksen lisäämiseksi kasvun- ja oppimisen palvelualueelle oppimisen tuen vahvistamiseksi. Tämä on omastakin mielestäni erittäin tärkeä ja hyvä kohde jos jonnekin lisää rahaa on annettava. Tässäkin olisi kuitenkin voitu miettiä sitä toista puolta, eli mistä se raha on pois. Nyt sitä laitetaan lainana näiden meidän lasten maksettavaksi. Lisärahan lisäksi olisikin hyvä käynnistää koulupuolen osalta rakenneuudistus, jolla saataisiin sinne sijoitettujen eurojen vaikuttavuutta lisättyä.

Lapset kuitenkin tarvitsevat tukea ja kannustusta oppimiseen, mutta myös turvallisuutta koulunkäyntiin. Toivottavasti osa näistä mahdollisista lisärahoista suuntautuu suoraan koulukiusaamisen tai oikeammin pitäisi puhua kouluväkivallan ehkäisemiseen ja sen haittojen korjaamiseen. Meillä ei ole, eikä saa olla, mahdollisuutta menettää yhtään lasta tässä asiassa koneiston rattaisiin.

Rahasta ei tässä kaupungissa tällä hetkellä voi puhua mainitsematta Savilahden Luolaa ja sinne uponneita kymmeniä miljoonia. Luola itsessään on monessakin mielessä tarpeellinen, jopa tietyiltä osin pakollinen ja kasvua kannatteleva investointi. Kuitenkin kustannusten paisuminen siellä tälle tasolle ei ole missään määrin hyväksyttävää. Siksi onkin hienoa huomata, että asiasta on aloitettu selvityksiä ja niiden perusteella voidaan oppia välttämään samankaltaisia virheitä tulevaisuuden projekteissa. Riskien hallinnassa niin kustannusten, kuin maineriskienkin osalta meidän tulee jatkossa onnistua paremmin.

Meillä täällä Kuopiossa puhutaan olevan hyvä päätöksenteon kulttuuri ja sen voin allekirjoittaa, mutta seuraavat vuodet, jolloin joudutaan tekemään kiperiäkin päätöksiä, näyttää sen kuinka kestävää se on. Yhdessä pysymme kuitenkin tekemään tästä kaupungista todellisen hyvän Elon, ilon ja olon pääkaupungin.

Kiitos kaikille talousarvion valmisteluun osallistuneille ja hyvää loppuvuotta teille kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *